Egy az Isten - Hun Magyar rovásírás

Ylimääräinen Lahja Reiki kokemus

Reiki     Reiki Magyar Reiki Hungary - Magyar - Unkari  Reiki Finland Reiki Suomi - Finish - Finn   Reiki Do Reiki English - Angol - Englanti

Sielu energia - Magyar logiikka opetus 

Reiki käsi asennot

Reiki kokemus kurssissa

Menin viime vuoden lokakuussa Attilan luokse Rei Ki 2 kurssille. Hakeuduin hänen oppilaakseen, koska olen aina etsinyt tietoa enemmän kuin kokemusta. Olin kauan toivonut henkisen tien opettajaa. Näin jälkeenpäin ajatellen voisi sanoa, että menin Attilan oppilaaksi ehkä enemmän esoteerisen tiedon kuin Reikin takia.

Sovimme sitten Attilan kanssa kurssiajankohdasta ja lähdin kylmänä, aurinkoisena lokakuun aamuna hänen asunnolleen muistiinpanovälineet mukana. Asunnossa leijui santelipuun tuoksu, ihan kun kirkossa. Attila alkoi heti keittää kahvia, joten minulla oli aikaa katsella ympärilleni. Aluksi oudoksuin, että paikalla ei ollut muita. Myöhemmin olin kuitenkin kiitollinen siitä, että sain yksityisopetuksena koko Reiki II:n. Opetusmenetelmä oli yllättävä. Sen sijaan että olisin kuunnellut opetusta, olinkin koko ajan itse äänessä. Kahden päivän ajan kerroin vuolaasti kaikista yliluonnollisista kokemuksistani, joita en ole voinut jakaa kenenkään kanssa. Kerroin kaikkein mielettömimmätkin jutut. Attila kuunteli tyynesti, eikä ihmetellyt mitään. Hänellä oli vastaus kaikkeen. Jossain vaiheessa hän sanoi: ”Tämän voisit kirjoittaa muistiin, jos haluat”. Olin unohtanut kokonaan muistiinpanoni. Onneksi ymmärsin kirjoittaa kokemukseni muistiin heti kotiin tultuani.

Ensimmäisen päivän viritystä edelsi puhdistusmeditaatio. Meditaatiossa tunsin, kuinka silmät, nenä, suu, kaikki käytiin läpi yksitellen pienellä taskulampulla. ”Näin” selkeästi, kuinka pyöreä valkoinen valo liikkui kehollani. Otsa chakran kohdalla tuntui olevan kaksi chakraa, toinen kulmakarvojen välissä ja toinen sen vieressä vasemmalla.

Seuraavassa meditaatiossa jännitin niin, etten nähnyt paljon muuta kuin violettia. Jossain vaiheessa huomasin oikean käsivarteni päällä kulmistaan pyöristetyn suorakaiteen muotoisen palan käärmeen nahkaa. Nahka näytti olevan kiinni käsivarressani, vaikka en nähnyt kättäni. Käärmeennahka leijui paikallaan ilmassa  alareunastaan alaspäin kallistuneena. Attila sanoi sen symboloivan lääketiedettä.

Varsinaisessa virityksessä minulla oli monenlaisia tuntemuksia. Kerron tässä ” pyöräilykypärästä ” joka oli minusta mielenkiintoisin. Tunsin heti virityksen alussa, kuinka päähäni laitettiin yksi kerrallaan jonkinlaiset vanteet. Olen piirtänyt muistiinpanoihini kuvan kokemuksestani, koska sitä on sanallisesti hyvin vaikea kuvailla. Lyhyesti sanottuna, päähäni asetettiin yksi kerrallaan vanteita (ehkä 7-8 kpl), jotka kiristyivät kevyesti paikoilleen vaakasuorassa otsalta takaraivoon. Kun vanteet olivat paikoillaan ”kehikon” muoto toi etäisesti mieleeni polkupyöräilijän kypärän. Mielenkiintoista oli myös se, että tiesin vanteen olevan tulossa ennen kuin se kosketti päätäni. Muistan hämärästi ajatelleeni, että tämähän on ihan scifiä!

Laitoin näin tarkasti merkille kaikki tuntemukset, koska Attila oli etukäteen sanonut, että  jos jotain tuntuu, se on: Ylimääräinen Lahja.    

Virityksen lopussa silmieni eteen ilmestyi joku lippu tai vaakuna. Ymmärsin heti, että lippu symboloi jotakin ryhmää. Lipun värit olivat valkoinen, keltainen ja ruskea. Ääriviivat olivat mustaa. Lipussa oli keskellä pienikokoisen antiloopin tai kauriin pää. Eläimen kaulan alta lähti lipun molempiin alanurkkiin ulospäin kupera kaari. Kaaret olivat kuin portti, jonka päällä kauriin pää lepäsi. ”Sieluryhmän symboli”, sanoi Attila ja minusta tuntui, että olin muutamassa tunnissa ottanut valtavan pitkän askeleen eteenpäin.        

Kertomukset kursseista. Terveisin: Tiina     Jatkuu joskus...


Lisää Reiki kokemuksia:  Kohtalo tuo   Reiki ja elämä

Reikikurssit

 

 

Yhteystiedot

Tarjous kurssista

Todistukset

Attila treenaus tarina

Universumi 1. laki

Reiki on se puhdas tyhjä mieli energia.

Tämä täytyy saavuttaa aina Reiki aikana!

Kun sana ilman ääntä.

Kaikki julkkis, TV, Lehti, ja Radio ohjelma oikeudet pidetään. Ääni ja kuva tallentaminen ilman kirjallinen lupa ei ole sallittu!

 

Huom.: Dalai Lama kuva symboloi rajatonta Buddhan rakkautta, ei ole tekemissä Usui Reiki opetuksia kanssa.

Reikihoito
Chakra energia pisteet
Reiki kurssit
Kertomukset kursseista
Ylimääräinen Lahja
Reiki kokemus
Opin Reikiä ja elämää
 
Sininen Enkeli
Kuka oikeasti oli Usui
Mitä Usui Reiki tarkoittaa
Miten Reiki opetetaan
DaiKoMio Sielu salaisus
Reiki ei tullut Tiibetistä
Migreenihoito
Tabula Smaragdina
Esoteeria
Nyt on Ylösnousu aika
Mikä karma on?
Viidenelementti
 
Kysymykset
Reiki FAQ
Linkit
Ano 2012
Book of True
 
 
 
 
 
Special Thanks
Google search support
Home Page Consulting
Submit World
 
Kuva Albumi
Tiibet
 
Sing Guestbook
Sivu Karta
 
  
  
  
  
  
  
  
  
  
  
  
  
   
 

Copyright  www.reiki.fi   Finland - Helsinki