Voiko
Usui
Reikiä opiskella Reiki-kirjasta?
Vastaus on ei. Usui
Reikit opetetaan vain henkilökohtaisesti!
Vaikka
kirjoja on nykyisin varsin paljon olemassa, niiden avulla ei pysty avaamaan
Reiki-kanavia. Kirjat kyllä helpottavat käsien asentojen ja muiden
aputekniikoiden opettelua ja oppimista, mutta ainoastaan Reikimasteri pystyy
avaamaan Reiki-energiakanavia kehossa ja sielun tasolla. Reikin avaamisesta
seuraava siunaus vaikuttaa ihmisen auraan ja sen kehiin niin että fyysisellä
ja henkisellä puolella käynnistyy
puhdistumisreaktio. Tämä kestää noin 7 - 30 päivää ja on yksilöllinen
eli jokaisella ihmisillä vähän erilainen, sen mukaan millaista puhdistumista
ihminen tarvitsee.
Nykyään aurasta on saatavilla aika paljon tietoa. USA:ssa mm. NASAn organisaatio on yksi näistä jotka tutkivat auroja enemmän. NASAlla on ympäri maapalloa laboratorioita joissa testataan kaikenlaisia paranormaaleja ilmiöitä. On jo todistettu mm., että hermeettisesti suljettuun laatikkoon, mistä on etukäteen poistettu kaikki siellä olleet molekyylit, ilmestyy kuitenkin jostain vähän ajan päästä uusia molekyylejä, mitkä ovat siis aivan eri molekyylejä kuin mistä itse laatikko on tehty. Lisää tietoa tällaisista ja muistakin aiheeseen liittyvistä asioista saa NASAn http://www.nasa.gov/ sivuilta.
Toki kaikissa ihmisissä on olemassa bioenergia-kanavat, ja harjoitusten avulla näitä pystyy kuka tahansa itsessään avaamaan. Mutta korkean bioenergia-tason ylläpitäminen vaatii päivittäistä harjoittelua, jos sitä haluaa käyttää hoitamiseen. Tämän bioenergiahoitajat tietävät hyvin. Siksi he yleensä pitävätkin taukoa hoitopäiviensä välissä. Reiki-energian kanssa työskennellessä tämäntyyppistä ongelmaa ei esiinny. Paitsi jos Reiki-hoidon aikana kovasti omilla ajatuksillaan yrittää auttaa hoidettavaa, tällöin oma bioenergia voi sekoittua Reiki-energian kanssa. Hoidettavalle tämä on toki hyväksi kun saa ekstra-energiaa, mutta hoitajan se voi saada tuntemaan itsensä väsyneeksi.
Oman kokemukseni ja monien muidenkin Reikimastereiden kokemuksen pohjalta paras ja tehokkaampitapa on antaa Reiki-energian hoitaa asiat silloin kun auttaa ihmisiä tai eläimiä. Reiki on kaiken kaikkiaan intelligentti, älykäs energia.
Japanilainen sana Reiki tarkoittaa universumin, maailmankaikkeuden elämän energiaa. Reikissä on se hyvä puoli, että sitä pystyvät kaikki opiskelemaan. Reikissä parantava energia virtaa meihin, jonka jälkeen voimme käsiemme kautta lähettää sitä eteenpäin muihin olentoihin, ja ylipäätään kaikkiin asioihin ympärillämme, ei siis pelkästään ihmisiin.
Miten paljon maailmalla on ihmisiä jotka opiskelevat Reiki-hoitoa?
Maailmalla on tällä hetkellä noin 15 000 Usui Reikimasteria ja noin 10 000 000 Usui Reikin opiskelijaa ja luku kasvaa päivä päivältä. Englannissa ja USAn useissa osavaltioissa Reiki on virallisesti hyväksytty hoitomuoto. Näin on myös Unkarissa ja ainakin Hollannissa. Norjassa Reikihoitoa saa esim. sairaaloissa antaa potilaille omaisten luvalla, jolloin sairaala järjestää hoitohuoneen.
Onko bio- ja Reiki-energian välillä
eroa?
Suuri ero on siinä, että kun teet energiahoitoa omaa bioenergiaasi käyttäen, annat samalla omaa energiasi pois. Reiki-energialla hoitaessasi olet vain Reiki-energian kanava. Yleensä parempi onkin kun Reiki-hoitoa antaessaan ei ajattele mitään, vaan antaa Reiki-energian hoitaa automaattisesti kaikki. Tietystikin jos on jo opiskellut Reiki-mantroja eli Reiki-symboleita, voi niitä käyttää. ( Reiki II-kurssi )
Vaikka maailmassa on yli 50 Usui Reiki-linjaa, kaikki Reiki-toiminta perustuu kuitenkin samaan universaaliin Reiki-energiaan. Reiki-symbolit voivat olla erilaisia, mutta täytyy muistaa että ne ovat vain työkaluja Reiki-energian kanssa työskennellessä. Tärkeää on että olemme yhteydessä alkuperäiseen saamaamme Reiki-energiaan. Näin minun kokemukseni mukaan ei ole väliä sillä missä päin kukin on oman Reiki-energia koulutuksensa käynyt ja saanut. Toki antava henkilölle on ero, jokaiselle eri energia läpäisevä taso voi olla! linkit: minä olen voi hyvin messu
Mikä on Reiki-mantra? Reiki-mantra aikaansaa sitä toistettaessa tietynlaisen resonanssi-ilmiön, mikä helpottaa kontaktia alkuperäisen Reiki-energian kanssa. Kun toistaa usein jokaista Reiki-mantraa, aktivoituu resonanssi ihmisen sisällä ja ympäristössä, siihen mitä kukin Reiki-mantra tarkemmin symbolisoi.
Reiki ja itsensäkehittäminen. Vaikka tuntuu ensikuulemalta uskomattomalta mutta maailmalla vain noin 80 % Reikimastereista käyttää Reiki-energiaa oman henkisen kehittymisensä edistämiseen. Reiki on kuitenkin yksi kaikkein tehokkaimmista henkisistä teistä. Itse pidän myös hyvin arvokkaina Huna-meditaatioita ja tiibetiläistä Tiibetiläinen - meditaatiota. Huna on nykyaikaan hyvin sopiva meditaatiomuoto. Hawaissa toimii erittäin hyvä organisaatio ja tosi hyvää työtä tekevä tiimi.
Tiibetiläinen -tiessä on paljon vanhanaikaista seremoniallisuutta, mikä usein ihmisistä tuntuu oudolla. Täytyy kuitenkin muistaa että Tiibet on ollut Kiinan hyökkäyksestä asti feodaalinen ja kovin uskovainen maa. Kaikki asiat eivät siellä välttämättä muutu äkkiä. Ole Nydahl, länsimaalainen lama, on organisoinut kokonaan uuden järjestelmän ja on tätä kautta yrittänyt harmonisoida näitä kahta toisistaan melko kaukana olevaa kulttuuria yhteensopivaksi. Voi sanoa että hyvin hän on tässä onnistunutkin, kun ympäri maailmaa on noin 250 aktiivistisesti toimiva keskusta tällä hetkellä. ( Diamondway-organisaatio )
Miten Reiki ja muut henkiset tiet sopivat yhteen? Kokemukseni mukaan nämä toimivat hyvin yhdessä. On tärkeää että ihminen itse käyttää omaa intuitiotaan siitä, mikä tie tuntuu hänestä ja hänelle sopivimmalta. Reiki-energia voimistaa ja harmonisoi hyvin erilaisia meditaatio-metodeita ja -menetelmiä. Samalla tavalla tässä työssä auttavat Reiki-symbolit. Jos haluamme olla ja elää yhdessä universumin kanssa, emme voi eristyä erilaisen ajatusmaailman omaavista ihmisistä. Universumissa on niin paljon erilaisia tapoja elää ja olla, ettemme voi sulkea pois muita jos haluamme olla valaistuneita ihmisiä. Eli eläkäämme yhdessä, sopusoinnussa, erilaisten elämän dimensioiden, ulottuvuuksien, kanssa.
Miten Reikiä opiskellaan? Reikimasteri avaa Reiki-energiakanavat Reikin opiskelijalle. Tämä aikaansaa jokaiselle ihmiselle omanlaisiaan puhdistusvaikutuksia ihmisen eri kehoihin. Tämä puhdistumisen ajanjakso vaihtelee eri ihmisillä, kunkin tarpeen mukaan, parista päivästä noin kuukauteen
Mikä Reikissä on hyvää? Sen pystyy oppimaan nopeasti. Reiki I -kurssi kestää kaksi päivää eli kaksi kertaa kuusi tuntia, tai ilta-kurssina kolme kertaa neljä tuntia. Reiki II-kurssi kestää kaksi päivää eli kaksi kertaa kuusi tuntia, tai ilta kurssina kolme kertaa neljä tuntia. Reikimasteri- kurssi kestää, Reiki-linjan valinnasta riippuen noin neljästä päivästä kolmeen viikkoa. Reikimasteri- kurssi on myös mahdollista jakaa kolmeen osaan.
Miten ja mihin Reiki-energia auttaa? Reiki-energia vaikuttaa monella tavalla ja aina positiivisesti. Usein esim. ensimmäisen Reiki-hoitokerran aikana ihmiselta loppuu epäusko Reikiä kohtaan kun sen vaikutukset niin selvästi kehossaan tuntee. Koska Reiki on älykäs energiamuoto, se kulkee kehossa automaattisesti sellaisiin paikkoihin missä on energiapuutteita ja näin ollen tasoittumisen ja rentoutumisen tarvetta.

Teksti, Text, szöveg:
linkit: minä olen voi hyvin messu
SubOK
Suomi kielinen grammatiikka, a finn szöveget nyevtanilag ellenörizte, The Finish Grammatical correntnes by:
Kiitos, Köszönet érte, Thank you for that: Attila